Avainsana-arkisto: säännöt

Lexi Thompson ja merkkaamisen vaikeus

Viikonloppuna golf näytti sen kuinka sääntörikkomuksia ei tulisi hoitaa. Lexi Thompson johti melko reilusti naisten ensimmäistä Major-turnausta kaudella 2017. Sunnuntai oli vauhdissa kun hänelle ilmoitettiin että katsoja oli lähettänyt sähköpostia kertoen että TV-kuvan perusteella Thompson oli merkannut pallonsa lauantaina ja laittanut sen sitten eri paikkaan. Seurauksena 2 rangaistuslyöntiä ja 2 lisää siitä että hän oli siten allekirjoittanut kortin jossa oli väärä tulos. Tästä rikkeestähän olisi aikanaan tullut diskaus, Kyllä, kuulit oikein, naisten PGA-tour sai sähköpostia ja reagoi siihen! Asiassa on kaksi eri näkökulmaa joista ensimmäinen on itse sääntö.

Vaikka asia tuntuu kuinka epäoikeudenmukaiselta, käy videosta ilmi että pallo palautuu selvästi eri paikkaan kuin mihin se merkattiin. Olen katsonut videon monesti ja valitettavasti minusta näyttää siltä että teko ei voi olla kuin tahallinen. Lexi Thompson on asettumassa pallolle, päättää yhtäkkiä merkata sen, laittaa merkin pallon taakse ja palauttaa pallon maahan välittömästi nostamisen jälkeen. Veikkaan että pallo makasi jossain pikku montussa ja Lexi siirsi pallon siitä pois. Kuten Lee westwood osuvasti sen twitterissä esitti: ”kaikelta tältä olisi vältytty mikäli Lexi olisi hallinnut taidon jossa pallo palautetaa samaan paikkaan takaisin mistä se on nostettu”

Haluaisin uskoa että teko ei ollut tahallinen mutta videon katsoessa en keksi mitään muuta selitystä. Vahinkoon on vaikea uskoa näkemänsä perusteella.

Sääntörikkomus on selvä, siitä ei ole kahta sanaa. Ei sääntöjä voida muokata tilanteen, maalaisjärjen, oikeudenmukaisuuden tai pelaajan statuksen mukaan. Itse säännöistä voidaan olla monessakin tilanteessa sitten montaa mieltä mutta niin kauan kuin ne ovat voimassa, niitä on noudatettava, piste. Pallon palauttaminen samaan kohtaan ei ole kovin vaikeaa, varsinkin tilanteessa jossa palloa nostetaan maasta muutama sentti ja sitten palautetaan se takaisin.

Video tilanteesta:

http://www.golfdigest.com/story/lexi-thompson-incurred-a-four-shot-penalty-because-of-a-viewer-calling-in-at-the-ana-inspiration-and-the-reaction-has-been-overwhelming

Toinen näkökulma on sitten hieman mutkikkaampi. Miten voi olla mahdollista että pelipäivän jo mentyä ja seuraavan jo ollen hyvässä vauhdissa tuomaristo ja LPGA reagoi televisiokatsojan lähettämään sähköpostiin!?!?! Mitä seuraavaksi, facebook –sivu jossa katsojat voivat reklamoida pelaajien tekosista livenä ja jälkikäteen?

Olen itse sitä mieltä että jos merkitsijä tai paikalla oleva tuomaristo tai kisäjärjestäjät eivät huomaa rikkeitä saman päivän aikana niin sitten niihin ei tulisi palata, ainakaan seuraavana päivänä jonkun katsojan lähettämän sähköpostin perusteella! Jos tälle tielle lähdetään niin se on sitten loputon suo. Pelaajat tekevät virheitä yleensä vahingossa ja joskus tahallaan mutta ei niitä pitäisi olla mahdollista käsitellä loputtomiin. Urheilussa tekevät virheitä myös tuomarit. Ajatelkaa tilannetta vaikka hiihdossa jossa katsoja lähettäisi sähköpostia jostain virheestä ja tuloksia muutettaisiin sen perusteella.

Summa summarum, sääntöjä rikottiin mutta näin asiaa ei pitäisi hoitaa. En jaksa ymmärtää että jonkun sohvalla istuneen katsojan lähettämän sähköpostin perusteella alettiin tutkia asiaa seuraavana päivänä.

Kiellettyä, kiellettyä, kiellettyä

Tämä vuosi alkoi siitä kun putterin ankkuroiminen kehoon kiellettiin. Tarkennukseksi pitkää putteria ei siis kielletty vaan, keksittiin erilaisia tapoja jolla sitä ei saa käyttää. Niistä voi lukea täältä lisää. Tämän jälkeen on löytynyt ainakin 2 ammattilaispelaajaa joiden puttitavasta ei ole vielä lopullista päätöstä onko se sallittua vai ei.

Avainsana tässä on ”sallittua”. Golf on tilanteessa jossa jatkuvasti käydään keskustelua siitä mikä on lajin tila ja tulevaisuus. Miksi se houkuttelee tai ehkä ennemminkin karkottaa ihmisiä lajin parista. Olen puhunut tästä aikaisemminkin ja puhun varmaan jatkossakin mutta alamma olla tilanteessa jossa rakkaan lajimme säännöissä ei ole päätä eikä häntää. Jatkuvasti tulee uusia sääntöjä ja päänsääntöisesti niiden teema on seuraava: ”mitä voisimme seuraavaksi kieltää” Kaikki on kiellettyä ja jos ei ole niin pitää ainakin miettiä olisiko tarve kieltää sellainen.

Muutama päivä sitten uutisoitiin Jordan Spiethin hämmentäneen ”sääntöviranomaisia” kysymyksellään putterin kostuttamisesta viheriöllä. En ole oikein vieläkään ymmärtänyt mistä tuossa oli kyse mutta ilmeisesti Spieth kostuttaa mailan pohjaa joko pyyhkeellä tai peukalollaan jonkun mystisen syyn vuoksi. No Spieth sitten kysymään että onko sallittua vai ei. Ilmeisesti USGA:n piti oikein pistää kasaan joku komitea joka mietti onko sallittua vai ei.  Ilmeisesti pyyhkeellä kostuttaminen on ok, mutta sormella ei.

Ja sitten otsikon mukaiseen seuraamukseen. USGA ilmoitti tämän jälkeen että tämä tapa tullaan todennäköisesti, yllätys yllätys, kieltämään tulevaisuudessa.

Olen pelannut golfia 32 vuotta. Tänä aikana on kielletty lukemattomia asioita, pilattu tasoitusjärjestelmä ja tehty lajin pelaamisesta entistä monimutkaisempaa. Sitten kysytään että mistä johtuu pelaajakato lajin parista? Ok, onhan siihen muitakin syitä, mutta kun aloittelijalle yrität selittää että, ei et saa laittaa mailaan hiekkaan missään kohdassa bunkkeria ennen lyöntiä tai mailan maahan laittaminen koko vesiesteen alueella ei ole sallittua niin näkee ilmeestä että ihminen joskus miettii: ” ei tässä ole mitään järkeä”

En ole koskaan ymmärtänyt mistä tämä kaiken kieltäminen golfissa johtuu. Samaan aikaan kun me lajiniilot elvistellään muiden lajien ihmisille että golf on herrasmiespeli jossa jokaisella tasolla ei tarvita tuomareita niin samaan aikaan sääntökehitys menee suuntaan jossa pelaajaan luotetaan entistä vähemmän yhä useampi asia kielletääbn varmuuden vuoksi koska ehkä joskus, joku, jossain voi tästä saada jotain etua…EHKÄ!

Itse olin sitä mieltä että tuo putterin ankkurointi-epäselvyys olisi vältetty asettamalla putterille enimmäispituus ja se olisi ollut sillä selvä. Käyttäkää miten käytätte mutta tämä on maksimipituus. Tämähän ei tietenkään käynyt välinevalmistajille ja golfin sääntöelimet kumarsivat syvään, menivät ja keksivät sekavan sääntösekamelskan josta jo etukäteen tiedettiin että harmaata aluetta on. Tai ainakin kaikki muut tiesivät.

Yritin lukea tuota Spiethin ”sääntöpähkinää” useita kertoja ja sen lisäksi että en oikein ymmärtänyt mistä siinä oli kysymys, minua lähinnä kuvotti. Ja tietenkin USGA näki tässä erinomaisen mahdollisuuden päästä taas kieltämään jotain.

Taidan lähteä pelaaman hauskan kierroksen golfia ja ihan huvikseni kokeilla sitä että en noudata mitään sääntöjä. Kovin hankalaa se ei tule olemaan, voinhan tiiata pallon 2 cm liian eteen het alkuunsa. Ja mailojahan otan tietty 15 mukaan : ) Ai niin, voin myös myöhästyä vähän tiiajasta ja pari rankkua siihen. Ennenkuin eka pallo on ilmassa olen rikkonut jo 3 sääntöä.

Anteeksi tästä, mutta joskus tämä lajimme sääntömaailma on kuin kummelin sketsistä.